Vuoden Valokuvaaja Sipoossa -kilpailu

Vuoden Kuvaaja Sipoossa – 2015 – Årets Fotograf i Sibbo -kilpailu tarjoaa loistavan tilaisuuden havainnoida arkea ja tallentaa valokuvan keinoin nykypäivän elämää 100-vuotiaassa Jokipuistossa. Kilpailun tavoitteena on nostaa vuosittain valokeilaan jokin tärkeä sipoolainen kohde tai teema. Samalla toivomme, että me kaikki rohkenisimme lähteä silloin tällöin tekemään pienen tutkimusretken lähiympäristöön ja yllättyä mitä kaikkea ihan tavallinen arkipäiväkin voi kätkeä sisälleen. Kaunis yksityiskohta rakennuksessa, iloinen vastaantulija, hengailua kaverien kanssa, syntymäpäivät tai vaikka lokki sumuisella pellolla. Toisin sanoen, ei välttämättä mitään ihmeellistä, mutta silti jotain kovin erityistä. Siitä on hyvässä valokuvassa useasti kysymys. Ota kuva puhelimellasi, digijärkkärillä tai vaikka palkkikameralla ja lähetä se meille!

Tämän, ensimmäisen kilpailuvuoden, aiheena on ”Jokipuisto minun silmin”. Kilpailu koostuu neljästä osakilpailusta joiden teemat ovat Talvi, Kevät, Kesä, Syksy. Vuoden Kuvaaja Sipoossa –2015 – Årets Fotograf i Sibbo -tittelin voittaa se kuvaaja joka on saanut eniten pisteitä kustakin osakilpailusta. Kilpailun voittajat palkitaan yhteistyökumppaneiden lahjoittamilla palkinnoilla. Lisäksi voittajien palkitut kuvat asetetaan esille Topelius-salissa pidettävään Vuoden Kuvaaja Sipoossa – 2015 – Årets Fotograf i Sibbo -näyttelyyn. Kokonaiskilpailu kestää vuoden 2015 loppuun. Kilpailussa on kolme sarjaa: Aktiivisarja, Harrastajat ja Lapset (alle 12 v.)

Iloa ja kuvauksellisia hetkiä!

Kilpailun toimikunta

 


Vuoden Kuvaaja Sipoossa – 2015 – Årets Fotograf i Sibbo -tävlingen erbjuder ett strålande tillfälle att upptäcka vardagen och fånga den på bild i dagens 100-åriga Åpark. Tävlingens avseende är att årligen lyfta fram något vigtigt Sibbo-objekt eller tema. Samtidigt önskar vi att vi alla skulle våga göra en liten upptäcktsfärd i näromgivningen och upptäcka vad allt en vanlig vardag kan innehålla. En vacker detalj i byggnad, mötande av en glad person, umgänge med kamrater, födelsedagsfirande eller en fiskmås på en dimmig åker. Alltså ingenting underligt men ändå någonting verkligen speciellt. Det handlar det ofta om i ett bra fotografi. Tag en bild med telefon, digi-system eller annat och sänd till oss!

Det här första tävlingårets tema är Åpark i mina ögon”. Tävlingen innehåller fyra deltävlingar vilkas tema är, Vinter, Vår, Sommar, Höst. Årets Fotograf i Sibbo -titteln får den fotograf som fått mest poäng i deltävlingen. Tävlingens vinnare får pris som skänks av samarbetspartner. Därtil ställs bilder som vunnit ut i Topelius-salen Vuoden Kuvaaja Sipoossa – 2015 – Årets Fotograf i Sibbo -utställningen.Tävlingen fortsätter till slutet av år 2015. Den har tre serier: Aktiv- Hobby- och Barn (under 12 år) serie.